Skip to content

”Tuolla niitä kasvaa”
viittoo Kaali-Kalle.

Minä Kaali-Kalle Viljelemme tilallamme monia eri kasveja.

Harri-isä oli aikanaan sanonut pojalleen: ”Poikani, kaalia me osaamme täällä Rantakulmalla kasvattaa!” ja niinpä Kalle ”Kaali-Kalle” Lindström päätti jatkaa  isä-Harrin jalanjäljillä vihannesten viljelijänä.

Tänä päivänä Kaali-Kalle viljelee Nukarin Rantakulmalla, kauniissa maalaismaisemissa, kukka-, parsa- ja keräkaalia yhteensä noin 25 ha alalla.   Kesäaamuisin Kalle on muiden mukana pakkaamassa satoa kuorma-autoihin, jotka kuljettavat tuoreet ja herkulliset vihannekset meidän kaikkien iloksi ympäri Suomea.

 

Minä Kaali-Kalle

Kaalien lisäksi Kalle viljelee lähimyyntiä varten noin hehtaarin alalla hernettä ja varhaiskeväällä, työllisyyttä tasoittavana tuotteena, kasvihuoneessa n. 8000 m2 alalla jäävuorisalaattia.

Kokonaisalastaan Kalle on vuokrannut 2000m2 veljelleen Matille jäävuorisalaatin viljelyä varten. Matti kasvattaa myös heti naapurissa
kesäkukat, lehtisalaatit ja jäävuorisalaatit. Matin kotisivut löydät täältä.

Kesäisin Kaali-Kalle työllistää täyspäiväisesti 15-20 henkilöä. Työtekijöiden tehtäviin kuuluu sadon korjaamisen ja laatikoihin pakkaamisen lisäksi pellon haraaminen ja kuokkiminen. Vaikka Kalle ei ole luomuviljelijä, niin hän haluaa karsia rikkakasvit manuaalisesti kahdesta syystä: ekologisuus ja työllistäminen. Rikkakasveja pelloille tuleekin melko paljon, koska suurin osa kaaliviljelmistä on harsojen alla ja harsot lisäävät rikkakasvien määrää.

Minä Kaali-Kalle

Olen hyvien tähtien alla syntynyt ja kiitollinen kauniista vaimostani, hienoista pojistani ja rakkaista lapsenlapsistani – unohtamatta työtäni ja harrastuksiani. Autourheilun jäätyä vähän vähemmälle, on aikaa jäänyt myös torppariviljelyn harrastamiseen Heinolassa. Heinolan mökki on pysähdyspaikkani, jossa kerään voimiani kalastamalla ja harrastamalla pienimuotoista kotitarvikeviljelyä.”
Kalli-Kalle, Rantakulmalmalla 2015

Kaali-Kallen pelloilla voit  itsepoimintapäivinä törmätä tähän vauhdikkaaseen, positiiviseen ja ennen kaikkea energiseen viljelijään!

 

Minä Kaali-Kalle

Kaali-Kallen tuotteet tunnistat
Kaali-Kalle -logostamme!

Minä Kaali-Kalle